Etusivu

Welledeiden suku sai alkunsa kun kaksi nuorta karkasivat yhdessä maailmalle ja keksivät yhteisen sukunimen, jotta heitä ei koskaan löydettäisi. He muuttivat saarikaupunki Felix Loch:ille ja aloittivat uuden elämän. He saivat kaksi lasta, joista toisesta (Michael Welled) tuli suvun kantaisä.

Mutta heidän elämänsä ei sukupolvesta toiseen ole todellakaan helppoa. Welledit on kuin kirottu huonolla onnella, vahinkoraskauksilla ja epäonnisella sattumalla toinen toisensa jälkeen. Huono-onni ja poislähtemisen tarve siivittää jokaisen nuoren Welledin unelmia.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

1.

snapshot_1cf9cffe_dd1c1b5b

snapshot_1cf9cffe_7d1c2de4
Hei, minä olen Michael Welled. Tarkoitukseni on kertoa teille tarinani. En sano, että se olisi surullinen tai onnellinen tarina. En tehnyt elämästäni helppoa ja sen läpi kaluaminen oli välillä tuskallista, välillä ihanaa. Jos saisin elää elämäni uudelleen tekisin varmasti monia asioita toisin, mutta kuka meistä ei?

snapshot_1cf9cffe_3d1c2c6a
Ensimmäinen asia, jonka tekisin toisin; lakkaisin vihaamasta siskoani. Meillä oli aina liian huonot välit, emmekä nähneet riitojemme läpi todellisia toisiamme. Olimme sokeita toistemme hvyydelle ja näimme vain virheitä ja pahuutta.

snapshot_1cf9cffe_fd1ec35f
Sinä päivänä kun minä ja Mariel täytminne neljätoista, kaikki alkoi mennä huonommin!
***
snapshot_1cf9cffe_1d1c1a57snapshot_1cf9cffe_dd1dfe12
Marielin elämän tärkeimmiksi asioiksi muodostuivat peilin kuvajainen ja muiden ihmisten mielipiteet hänestä, varsinkin hänen parhaan ystävänsä Milanan mielipide.
snapshot_1cf9cffe_bd1df9bcsnapshot_1cf9cffe_dd1d9c23
Michael keskittyi enemmän musiikkiin ja kuntoiluun. Hän ei edes yrittänyt hakeutua muiden suosioon, vaikka monet ihmiset ihailivat hänen rauhallista ja salaperäsitä olemustaan. Michael yritti pysyä omissa oloissaan ja vältteli jopa kotonaan perheenjäseniään.

snapshot_1cf9cffe_bd1c2cc3
Mitä vanhemmiksi Michael ja Mariel tulivat sitä enemmän ja rajummin he tappelivat. Oikeastaan aikaa myöten he tappelivat lähes joka asiasta. Michaeli aloitti riidan aina väittäen Marielia pinnalliseksi huoraksi, joka piti itseään maailman napana. Mariel taas haukkui Michaelia emoksi ja masentuneeksi ja kaikeksi mitä vain sai kootuksi päänsä sisään.

snapshot_1cf9cffe_7d1ec707
Jossain vaiheessa tappelemisesta tuli joka päiväistä. He eivät voineet olla samassa tilassa tappelematta. Aina jompi kumpi aloitti piikittelemällä toisen tekemisiä ja nälvimällä toisen elämää. Joskus he syyttelivät ja joskus tappelivat purkaakseen omaa agressiotaan, miten vain. He tappelivat jatkuvasti.
snapshot_1cf9cffe_fd1ec65a
snapshot_1cf9cffe_bd1ec62b
***
snapshot_1cf9cffe_5d1ec9e2
Lopulta he lakkasivat tulemasta toimeen edes äitinsä kanssa. Koko talon ilmapiiri oli silkkaa tappelua ja huutoa. Michael riiteli äitinsä kanssa kuuluvasti kaikesta, koulumenestyksestä ja siitä miten Tes oli huono äiti, sillä he olivat jatkuvasti rahan tarpeessa ja jossain välissä he alkoivat myydä tavaroitaan saadakseen laskunsa maksetuksi.

snapshot_1cf9cffe_9d1dfcb7
Oikeastaan Tes teki kaikkensa lapsiensa eteen, hän kävi joskus jopa kolmea vuoroa töissä saadakseen rahaa, sen lisäksi hän yritti maalata tauluja myytäväksi, jotta he selviäisivät muutaman viikon lisää. Valitettavasti Tes ei ollut kovin hyvä maalaamaan.

snapshot_1cf9cffe_9d1ecb7f
Mariel oli pahempi. Hiljaisella ja ivallisella äänellä hän haukkui jokaista äitinsä liikettä. Hän pilkkasi tätä niin salakavalasti ja lempeästi, että Tes oli seota hänen kanssaan.
snapshot_1cf9cffe_fd1ec7c2
Eräänä aurinkoisena sunnuntaina Mariel kuuli, että hänen paras ystävänsä ja tämän pikkuveli oli siirretty orpo- lastenkotiin heidän isänsä kuoltua ja äidin hävittyä jonkun toisen miehen matkaan. Se mursi Marielin maailman hetkellisesti täysin sirpaleiksi ja hän kieltäytyi menemästä kouluun enää pariin viikkoon. Lopulta kun Milana oli sopeutunut orpokodin elämään ja Mariel sai luvan matkustaa tapaamaan häntä tiettyinä aikoina. Kun Marielilla ei ollut enää ystävää naapurissa hän vietti suurimman osan ajasta tapellen Michaelin kanssa.

snapshot_1cf9cffe_fd1ee9a7
Sitten erään kiivaan riidan jälkeen Michael otti ja lähti. Hän pakkasi huoneestaan tärkeimmät tavarat mukaan ja hiipi yöllä ulos talosta.

snapshot_1cf9cffe_3d1ee9f0
Pakonomainen pakenemisen tunne vain lisääntyi hänen rinnassaan kun hän juoksi pois lapsudenkodistaan. Hän ei viitsinyt kastoa enää taakseen, sillä hän ei halunnut nähdä mennyttä. Pakeneminen oli hänen elämänsä vaikein ja raskain päätös siihen asti, mutta hänen oli pakko saada paha olo loppumaan. Michael juoksi läpi yön löytääkseen paikan, jonne mennä turvaan lapsuuden painajaisilta. Paikan, jonne aloittaa uusi, parempi elämä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti