2.

[[split]]

Michael juoksi minkä jaloistaan pääsi, jotta hän pääsisi mahdollisimman kauas. Hän ei yrittänyt katsoa missä oli, sillä hän pelkäsi haluavansa palata.

Lopulta, kun Michael oli juossut niin kauan kuin jaksoi ja hänen jalkansa alkoivat täristä jopa kävellessä, hän pysähtyi. Hän katseli ympärilleen ja huomasi päätyneensä jonnekkin hyvin rähjäisten ja vanhojen talojen alueelle. Talot oli nostettu korkealle, sillä lähistöllä oli joki, joka saattoi tulvia rankkasateiden ja talven jälkeen. Asuinalueen takana oli valtavasti roska-astioita ja hylättyjä huonekkaluja. Michael pisti sen merkille ja ajatteli kysyä, olisivatko huonekkalut vapaasti otettavissa.

Michael huomasi useamman kuin yhden talon edessä 'vuokrattavana' -kyltin. Michael tiesi, ettei vuoraisäntä/-emäntä saapuisi paikalle kuin vasta aamun koitteessa, jos silloinkaan, joten hän päätti etsiä nukkumapaikkaa. Hän ei halunnut kauaksi alueelta, mutta onneksi pihalla oli pöytiä ja tuoleja.

Micael asettui tuolille retkottamaan ja kohotti katseensa taivaalle. Hän huomasi pian ajattelevansa äitiä ja Marielia. Mitähän Tes ajattelisi aamulla tajutessaan, että Michaelia ei enää ollut? Ikävöisikö Mariel häntä vai olisiko vain helpottunut päästessään hänestä eroon? Yrittäisivätkö he etsiä häntä? Tuskin. Poliiseja ei kiinnostanut alati karkailevat teinit, eikä äidillä olisi varaa yksityisetsivään. Michael huokaisi. Tes varmasti soittaisi koululle heti aamulla tai sitten parin päivän päästä tajutessaan Michaelin kadonneen. Äiti ei aina huomannut jos hän oli muutaman päivän omissa oloissaan tai jonkun kaverin luona. Michael päätti vältellä koulua, ainakin jonkin aikaa.

'Odotan kunnes äiti toipuu karkaamisestani ja otan sitten yhteyttä', Michael ajatteli ennen kuin asettui paremmin pöydälle ja nukahti sitten siihen. Aamulla häm heräsi vuokraisännän kysymyksiin ja alkoi neuvotella tämän kanssa vuokrasta.

Lopulta he pääsivät vuokrasopimukseen ja Michael lupasi joskus tehdä jotain korjaushommia tai soittaa viikonloppujuhlissa ennen kuin saisi vakituisia töitä. Vuokraisäntä oli tottunut tälläisii tarjouksiin, sillä hän oli usein tekemisissä karanneiden teinejen kanssa, tälläistä aluetta kun piti.

Michael tarkasteli uutta pientä asuntoaan. Siinä oli yhdistetty keittiö ja olohuone, niiden lisäksi vielä pieni wc ja makuuhuone. Seinät olivat hieman kuluneet, lattiassa oli asumisen jälkiä edellisiltä asukkailta. Katon rajassa oli muutamia kosteusvaurioita, mutta muuten talo näytti kotoisalta.

"olohuoneessa" oli vain vanhasta patjasta taiteiltu sohva ja puulaatikoista koottu pöytä, sekä kirjahylly oven vieressä. Keittiö ei ollut paljon upeampi. Vanha hella ja elämää nähnyt jääkaappi, no oli sentään jääkaappi. Keittiönpöydän tuolit olivat erilaiset ja sininen tuoli luuhistui muutaman käyttökerran jälkeen. Wc oli niin mitäänsanomaton, ettei Michael viitsiny pitemmäksi aikaa jäädä sinne.

Makuhuoneessa oli valmiiksi rakennetun vaatekomeron lisäksi sänky ja toisella seinustalla vanha puulaatikosto. Asunto oli kaikenkaikkiaan ihan mukavan oloinen, vain muutamat lisähuonekkalut ja hänen omat tavaransa ja se tuntuisi jo kodilta. Läheiset roskalavat ja -astiat, sekä lukuista hylätyty huonekalut somistivat seuraavat kuukaudet hänen asuntoaan. Loppujen lopuksi siitä tuli oikein kotoista pieni asunto.

Michael nautti siitä kun kukaan ei ollut käskemässä, tosin rahanpuute ja heikot ruuanlaittotaidot olivat yksinäisyyden haittapuolia. Hän eli monta viikkoa pelkillä muroilla ja leivällä. Hella ei oikeastaan päässyt käyttöön juuri ollenkaan. Joskus harvoin kun Michaelin alkoi haluttaa teetä.

Rahanpuutteen vuoksi hän yritti etsiä töitä ja kävi myös muutamissa haastatteluissa, mutta lukion keskenjättänyt kuusitoista vuotias ei ollut se mitä he koskaan hakivat. Mitä enemmän Michael yritti sitä toivottomammalta koko juttu tuntui.

Eräänä iltana kun Michael yritti rauhoittaa hermojaan soittamalla uusia sävellyksiä hän kuuli ovelta heikon koputuksen. Hän tiesi maksaneensa vuokran ja oli varma siitä, ettei se ollut kukaan naapureista, joten hän jatkoi. Kun koputus jatkui hän oli varma, ettei kuullut omiaan. Kävellessään ovelle hän pohti tarkoin kuka se voisi olla, mutta äitiään hän ei halunnut epäillä, muttei keksinyt muitakaan. Peloissaan hän avasi oven.

Mutta hänen ovensa takana seisoi nuori itkeneen näköinen tyttö. Tytön tummat kajaalit olivat valuneet poskille ja hän piteli itseään kiinni kuin pelkäen sortuvansa maahan hetkenä minä hyvänsä. Tytön kasvoilla oli epätoivoinen ja väkisin aseteltu hymy. Pää oli kallellaan kuin anoen apua. Michael ei voinut kuollakseen keksiä kuka tuo oli.

Sitten hänen muistojensa sopukasta löytyi hänen lapsuusajan kaverinsa. Aina niin kaunis ja kaikille kiltti Samantha Douggan. Tyttö oli ollut samalla luokalla kunnes he olivat menneet eri lukioihin ja heidän tiensä olivat eronneet. Samantha oli yksi ainoista asioista, miksi Mich oli edes jaksanut mennä ala-asteella kouluun.

Tunnistettuaan tytön Michael päästi tämän sisään. Saman tien kun Samantha lakkasi pitelemästä itseään hän rojahti lattialle ja aloitti hillittömän itkun. Tyttö oli selvästi pidätellyt kyyneliään seisoessaan hänen ovellaan.

“Anteeksi Mich. Voisinko, voisinko mitenkään jäädä yöksi?” Samantha sai sanottua nyyhkimisensä lomasta.

“Totta kai!” Michael hymyili lämpimästi vanhalle ystävälleen.

Parin tunnin kuluttua kun Samantha sai itkunsa kuriin hän konttasi Michaelin viereen, joka istui sohvalla. Samantha kietoutui pieneen sykeröön ja katsoi Michaelia. Hän tunsi olevansa miehelle selityksen velkaa.

“Mich, minun pitäisi varmaan kertoa sinulle miksi olen täällä tähän aikaan ja tällaisessa kunnossa.”
“Ei sinun tarvitse, jos et halua”, Michael lupasi heti.
“Minä haluan. Sinä tiedät, ettei minun isäni ole koskaan ollut… kovin uskollisen oloinen. Totta kai hän rakasti minua, muttei koskaan äitiäni.” Kyllä Michael tiesi. Sam Douggan oli pahimman luokan flirttailija.
“No minä sain hänet viimein kiinni pettämisestä. Toki meillä ravaa naisia jatkuvasti ja kyllä minä tiedän, mitä he touhuavan, mutta silti! Olin menossa hakemaan keittiöstä lasin vettä kun en viitsinyt häiritä ‘nukkuvaa’ isääni. Siinä he olivat keittiön tasoja vasten, nuoleskelemassa toisiaan ilman paitoja. Se narttu tosin availi jo isäni housujakin.
 En kestänyt sitä kaikkea. Otin ja häivyin. Toivon, että äitikin saa pian selville ja vie veljenikin pois, sillä en viitsinyt ottaa häntä mukaani. Huhu kiersi, että asut täällä, enkä keksinyt muutakaan paikkaa tähän hätään, joten… no tässä ollaan. “

“Tiedätkö helpottaa ihan mielettömästi kun on sun kaltaises ystävä, jolle voi puhua.”, Samantha hymyili siirryttyään istumaan sohvalle Michaelin viereen.
“Mä olen aina sua varten”, Michael lupasi ja vastasi hymyyn.
“Mulla on ollut ikävä sua”, Samanta kuiskasi.
“Mullakin sua”, Michael sanoi yhtä hiljaisella äänellä.
 

Ennen kun Michael ehti en enempää reagoida, oli Samantha jo kavunnut hänen syliinsä  ja hieroi hänen niskaansa pehmeillä sormillaan. Samanthan hiukset tuoksuivat viileälle Kesäyölle.
“Ethän sä katoa enää? Ethän mene pois?” Samantha pyysi hiljaa vaikeroivalla äänellä.
Michaelin niskaa kihelmöi tytön kosketus ja hän päätti luvata tytölle mitä vain tämä ikinä keksisi kysyä. Hän ei halunnut tytön lähtevän.
 

Hitaasti Samantha liikkui lähemmäs Michaelia ja poika tajusi kurottautuvansa lähemmäs tytön pehmeiltä näyttäviä huulia. Michael tunsi tytön hengityksen poskellaan.
“Ethän sä jätä mua enää?”
“Sä olet Michael aina ollut mulle enemmän kun vain ystävä”, Samantha kuiskaili Michaelille.
 

“Mä nimittäin rakastan sua”, Samantha kuiskasi.
Michael oli jo vastaamassa, mutta sitten tytön huulet laskeutuivat hänen omilleen. Michael maistoi huulten kirsikkaisen maun ja haistoi tämän makean hajuveden tuoksun. Tytön vartalo liimaantui Michaelin omaan ja Michael huomasi tarrautuvansa tiukemmin tyttöön. Michaelilla ei ollut enää aikomustakaan päästää irti.

Suudelmat vaihtuivat himokkaammiksi ja Michael tunsi painautuvansa sohvaa vasten kun Samantha syvensi heidän suudelmiaan. Tytön vartalo oli jo niin kiinni pojassa, että olisi ollut vaikea sanoa mistä toinen alkoi ja toinen loppui. Michael oli lähes huumaantunut, mutta sitten hänen aivonsa alkoivat soittaa sireeniä. Hän työnsi nopeasti samanthan pois sylistään ja nousi ylös.

“Mun piti auttaa sua! Ei käyttää tilaisuuden tullen hyväksi!” Michael murisi lähinnä itselleen.
“Mich”, Samanta yritti.
“Miksen mä osaa olla kunnolla. Sammy tä on väärin”, poika paasasi itselleen.
Sitten Samantha ärsyyntyi ja nousi sohvalta.

Samantha käveli Michaelin luo ja painoi kätensä tämän poskelle. Tytön kasvoilla oli lempeä ilme.
“Tuntuuko tä väärltä?” tyttö kysyi hymyillen.
“Ei… Mutta…” Michael kompasteli sanoihinsa.
“Miten se vois olla väärin, jos se ei tunnu siltä?” Samantha uteli.
“Älä viitsi Sammy. Sä olet shokissa, et mä vois käyttää sua hyväksi kun se vois olla susta aamulla aivan kamalaa. Älä kiusaa mua enempää”, Michael sanoi haikeasti.
Samantha näytti haluavan sanoa vielä muutaman sanan, mutta päätti olla hiljaa.
“Tuolla on makuuhuone, mä nukun sohvalla”, Michael ilmoitti.
Samanthalle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kun totella kiltisti.
 

Michael kuunteli kun hänen makuuhuoneensa ovi suljettiin. Pojan kasvoille ilmestyi hymy. Hänestä oli aivan mahtavaa saada lapsuusajan yksi parhaista ystävistä takaisin, mutta Samanthan tunnustus sai hänet hieman hämilleen. Michael ei uskonut olevansa mitään verrattuna niihin poikiin, joiden kanssa Sammy pyöri yläaste ajat. Pikkuhiljaa Michael alkoi vajota suloiseen uneen.

Aamulla Michaelilla ei aluksi ollut mitään ideaa miksi hän nukkui sohvalla. Sitten eilinen alkoi palailla hänen mieleensä ja hän muisti Samanthan ja kaiken muunkin. Hän mietti olisiko tyttö jo lähtenyt ja näkisikö hän tätä enää koskaan. Pieneltä osin poika oli ylpeä itsestään ja siitä, että oli torjunut tytön ja osannut lopettaa ajoissa. Pieneltä osin hän katui, sillä hänkin saattoi olla ollut joskus hieman ihastunut tyttöön.

Sitten Michael kuuli oven pamahtavan kiinni ja näki Samanthan, joka kantoi lehteä. Tosin Samantha näytti rutkasti erilaiselta kuin eilen illalla. Oliko Michael muka kuvitellut Samanthan ja tyttö olikin oikeasti joku muu? Pelko kouraisi pojan vatsaa, mutta sitten hän tunnisti tytön tämän hymystä. Michael nousi hitaasti seisomaan ja katsoi tyttöä silmiin varmistuakseen hänen henkilöllisyydestään.

“Sammy? Olet… tuota… erinäköinen”, Michael takelteli.
“Joo… päätin leikata hiukset uuden alun kunniaksi. Ne kiharat muistutti mua liikaa äidistä ja kaikesta mitä se joutuu isän takia vielä kärsimään. Onko ne ihan kamalat?” Samantha selitteli.
“Ei, ne on hyvät”, Michael sanoi totuudenmukaisesti.
Oikeastaan Michaelista hiukset olivat upeat. Entiset prinsessakiharat olivat tehneet Samanthasta jotenkin… tavoittamattoman. Emomaiset hiukset tekivät tytöstä jotenkin hänelle sopivamman. Hänen pienen Sammynsa.
 

“Kiitos. Tota oikeastaan mulla olis muutakin kysyttävää. Mä en oikeen tiedä miten mä kysyisin tätä kun tuota… hmm. Voisinko mä jäädä tänne? Kun en mä kotiinkaan halua mennä ja tuota… en tiiä miten löytäisin kämpän ja kaikkea…”, Samantha loi katseensa alas ja potki jalalla hermostuneesti maata.

"Mitä? Siis tänne? Tähän on ihan surkean pieni kämppä! Ja siis huonolla alueellakin. Etkö sä muka sais parempaakin? Sun porukathan  on vähän rikkaampiakin. Eikö ne hommais sulle kunnollisen kämpän? Mitä ne ees ajattelis kun sä muuttaisit tänne mun seuraks!" Michael oli muka kauhistuneena.

Ja ennen kuin Samantha ehti sanoa sanaakaan Michaelin ilme vaihtui hymyyn ja ilkikurinen pilke muodostui hänen silmiinsä.
“Totta kai sä voit jäädä tänne höpsö! Miks mä muka häätäisin sut pois täältä? En mä vois toivoa ihanampaa ihmistä kämppäkaveriks ja meillä on niin paljon puhuttavaa niiltä vuosilta ku ei oltu yhteyksissä! Mutta vuokranmaksuun saat kyllä osallistua!” Michael nauroi.

“Oikeesti? Mä ehdin jo pelästyä, että pakotat mut takasin kotiin! Totta kai mä osallistun vuokran maksamiseen! Enhän mä muuta vois ees kuvitella! Mä voisin myydä tauluja tai jotakin. Mä oon ihan hyvä maalaamaan, äiti opetti ja se kävi aikanaan taidelukiotakin ja kaikkea!
Michael sä olet maailman ihanin ihminen! Mitä mä tekisin ilman sua!” Samantha hihkui onneissaan.